14.9.2015 | Kirjoittanut

The New Look – DigiPeople Studio

The New look of DigiPeople Studio Catrin
Blogin vierailevana kirjoittajana valokuvaaja Catrin Svenfors.

Yksi viime kevään innostavimpia ja mielenkiintoisimpia projekteja oli DigiPeople Studion poppoon uudet muotokuvat. Kuvat ovat olleet valmiina jo kuukausia ja ne julkaistiin kesän alussa Digipeople studion uusilla nettisivuilla. Tässä kerron vähän miten nämä kuvat syntyivät sekä kuvaus- että jälkikäsittelyn prosessista.

Digipeople Studiolla oli selkeä idea uusista kuvista. Mistään tavallisista muotokuvista ei ollut kyse, vaan niissä olevien piti näyttää lapsilta. Referenssistä päätellen työ sisältäisi runsaan määrän kuvankäsittelyä. En ollut koskaan tehnyt mitään vastaavaa, mutta uskoin pystyväni siihen. Otin haasteen vastaan ja tiesin, että opin tästä vielä paljon. Halusin kuitenkin tehdä testin.

Ensimmäinen testikuva oli ok. Toiseen en ollut niin tyytyväinen, mutta sillä mentiin kuitenkin. Kuvasin kokonaisen päivän studiossa ja meillä oli hulvattoman hauskaa. Joillain oli vaikeampaa ja toisilla taas helpompaa astua kameran eteen ja esittää lasta. Totesin, että lapsen esittäminen on jokaiselle tavalla tai toisella tuttua. Kaikilla oli ajatuksia siitä, miten lapset näyttävät tunteitaan. Jännittävä kuvaustilanne saattoi helpottaa lapsen rooliin astumista.

Kaikki alkaa kuvasta, joten hain kuvattavasta hänen omaa sisäistä lastaan. Haimme tunteita ja ilmeitä, jotka välittäisivät lapsen persoonaa. Kuvasin jokaiselta monia eri tunnetiloja, ja minulle syntyikin hyvinkin laaja kuvakokoelma.

Oma kuva on aina oma kuva ja meille oli erittäin tärkeätä, että jokainen oli tyytyväinen kuvaansa ja hyväksyisi sen. Raa’an karsinnan jälkeen kävimme Danielin kanssa läpi valitsemiani kuviani, joista päädyimme pariin, kolmeen vaihtoehtoon. Näistä vaihtoehdoista jokainen sai kertoa omat mielipiteensä sen hyväksyen tai hyläten. Tämän jälkeen alkoikin sitten kiinnostavin osa, kuvankäsittely.

Istun työhuoneessani ja tietokoneruudulla Digipeople Studion lapset katsovat minua, jotkut jopa tuijottavat. Alkuperäinen työsuunnitelmani ei vaikutakaan oikealta ratkaisulta. Innostukseni tuntuu sormissani mutta tietämättömyyteni estää minua, joten alan tutkia vaihtoehtojani. Katselen tutoriaaleja netistä, kirjoitan muistiinpanoja tärkeistä muutoksista joita on tehtävä. Aloitan.

Valitsen yhden suosikeistani, vihaisen tytön. Aluksi teen isoimmat muutokset. Muutan pään suhdetta vartaloon, sitten silmiä, nenää ja suuta, koko ajan kokonaisuutta silmällä pitäen. Suurennan ja pienennän eri vartalonosia vaiheittain kunnes ne rupeavat näyttämään oikeilta. Käsittelen jokaista henkilöä erikseen, annan pisamia toiselle ja hieman isomman haban toiselle. Välillä katson alkuperäistä kuvaa ja hämmästyn, kuinka sama tyttö ja poika näyttävät yhtäkkiä tuntemattomilta ihmisiltä. Silmäni ovat tottuneet käsiteltyyn kuvaan niin, että todellisuus näyttää oudolta.

Suureksi ilokseni istun samassa työkollektiivissä kuin Daniel, studion Creative Director. Olen useasti kutsunut häntä katsomaan työni edistymistä, joskus vaan varmistaaksen, etten ole muuttunut sokeaksi ruutua tuijotellessani ja muuttanut lapset tuntemattomiksi ihmisiksi. Toisinaan olen kysellyt Danielilta mielipiteitä ja hän on puolestaan esittänyt toiveita ja ehdotuksia. Tätä, tiivistä yhteistyötä mahdollistava tilannetta tuntuu tapahtuvan harvoin, mutta se on mitä ihanin ja tulosta ajatellen, mahtavin tapa työskennellä. Kiireen tuntua ei ollut, paitsi ehkä loppupuolella, kun taloon tuli pari uutta harjoittelijaa, joita nuoresta iästä huolimatta piti vielä nuorentaa.

Yksi mielenkiintoinen havannointi liittyen tähän projektiin on oman tietämättömyyden voima. Koska en tiennyt ihan miten toteuttaisin kaiken, löysin motivaationi juuri tietämättömyydestäni. Tämä oli haaste, jonka otin avosylin vastaan, koska sisälläni on vahva halu oppia. Tietämättömyyteni ja osaamattomuuteni motivoi minua tekemään parhaani ja vielä hiukan lisää. Ajankäytön suhteen meillä ei ollut mikään tiukkaa deadlinea. Joka päivä tehtiin duunia ja eteenpäin mentiin kunnes tuli hyvä. Yhteistyömme oli tiivis. Kun tarvitsin avukseni toiset silmäparit, kävelin vain muutaman askeleen naapurin ovelle ja koputin. Tämä mahdollisuus oli ja on edelleen sanoinkuvaamaton etuoikeus.

DigiPeople Studion työntekijät ovat nyt itsensä näköisiä. Kun astun tähän kollektiiviin tunnen iloa, lapsellisutta, yhteenkuuluvuutta ja leikkiä; näen ystävät, työperheen, ihanuuden ja yhteisön.

Käy tsekkaamassa nuorentuneita työntekijöitä uusilta nettisivuilta kohdasta YHTEYSTIEDOT tai katso alta video.

 

 

Jaa
FacebookTwitterLinkedIn
Jaa
FacebooktwitterlinkedinFacebooktwitterlinkedin
Artikkelin kategoriat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

(*)

On se video kyllä tehokas, tarvitsetko videotuotannossa apua?

Nimi (*)

Puhelinnumero (*)